Siellä se taas vahvistui. Pari viikkoa sitten Tamperella pidetyssä Pohjoismaiden rahapelikonferenssissa. Veikkauksen vastuuttomuus. Itkuhan siinä meinasi tulla kuunnellessa, miten tutkimusten perusteella rahapelihaittoja pitäisi ehkäistä ja millä tolalla asiat Suomessa ovat.
​
SNSUS2019-konferenssin take-home message kuuluu:
Tehokkaat lääkkeet rahapelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen tiedetään, mutta peliyhtiöt, kuten Veikkaus, eivät halua ottaa niitä käyttöön. Se taas juontuu siitä, että lainsäätäjät eivät velvoita peliyhtiöitä muuttamaan vastuuttomia toimintatapojaan. Raha menee kärsimyksen ja jopa ihmishenkien edelle. Etenkin Suomessa.

Veikkauksen vastuullisuus-höpölöpö

Vastuullisuustoimet, joita Veikkaus julkisuudessa ja nettisivuillaan luettelee, ovat uskomushoitomaista näennäisnäpertelyä. Ne eivät ehkäise liiallista pelaamista eivätkä vähennä pelihaittoja. Näin ainakin kertovat konferenssissa esitetyt rahapelialan tutkimukset.
Ja jos emme luota maailman arvostetuimpien tutkijoiden joukkoon kuuluvien rahapelitutkijoiden laajamittaisten tutkimusten tuloksiin, niin mihin tietoon meidän kansalaisten ja rahapelipoliittisia päätöksiä tekevien poliitikkojen tulisi nojata? Mutuun? Veikkaukseenko? Vai sen edunsaajalobbareihin, joiden tarkoituksena on oman rahoituksensa turvaaminen?

Jotta vapautuisimme uskomasta Veikkauksen vastuullisuus-höpölöpöä once and for all, käyn nyt läpi SNSUS-konferenssissa esitettyä tutkimustietoa oikeasti vastuullisesta rahapelaamisesta ja vertaan sitä Veikkauksen ”vastuullisuustoimiin ja -työkaluihin”.

Alkuun pieni selvennys. Tämä juttu koskee ensisijaisesti ns. punaisia pelejä. Ne ovat pelejä, joihin liittyy merkittävä koukuttumisriski. Niitä ovat esimerkiksi urheiluvedonlyöntipelit, kasinopelit, rahapeliautomaatit ja nettiarvat.

Milloin pelaaminen on vastuutonta ja milloin vastuullista?

Jotta vastuullista pelaamista voidaan arvioida, on ensin määriteltävä, millainen pelaaminen on vastuutonta. Milloin pelaaminen muuttuu kontrolloimattomaksi ja haitalliseksi?
Siihen oiva työkalu on psykologian professori David Hodginsin (1) työryhmän laatima riskipelaamisen arvioinnin taulukko. Se perustuu kahdeksasta maasta kerättyyn valtavaan datamateriaaliin ja on uusi, maailmanlaajuisesti ainukertainen apuväline riski- ja ongelmapelaamisen rajojen kartoituksessa.
​Taulukkoa voivat hyödyntää rahapelaajat läheisineen, sote-ammattilaiset, poliitikot ja muut rahapelialan sääntelyyn osallistuvat tahot sekä vastuullisuuttaan arvioivat peliyritykset – viimeksi mainittu lienee tutkijoiden unelmointia.

Taulukon mukaan pelaaminen alkaa olla vaarassa luisua ongelmapelaamiseen, kun henkilö
​
1) pelaa viikoittain yli 20 $ (yli 18 e) tai käyttää rahapelaamiseen yli 5 % viikkotuloistaan
ja
2) pelaa viikon aikana kahtena tai useampana päivänä
ja
3) pelaa useampaa kuin yhtä pelityyppiä.

Jos henkilön nettotulot ovat 2000 euroa kuussa, mikä vastaa yleisintä suomalaiselle käteen jäävää palkkasummaa, hänen turvallinen, vastuullinen pelirajasummansa on siis 100 euroa kuukaudessa.
Vaikuttaa loogiselta. Rahapelaamisen peukalosääntöhän kuuluu: pelaa vain sen verran mitä olet valmis häviämään.
Sivuhuomautus: Tämä ei koske jo ongelmiin ajautuneita rahapelaajia. Heidän turvarajansa on nolla euroa.
​
Veikkauksen vastuuttomat tappiorajat

Entä sitten Veikkauksella? Tappiorajaksi eli summaksi, joka on mahdollista hävitä vuorokaudessa, Veikkaus antaa 1000 euroa. Kuukauden tappiorajaksi se tarjoaa 2000 euroa. Ero tutkijoiden suositusrajoihin huutaa punaista. Lisäksi Veikkauksen tappioraja koskee ainoastaan nettipelaamista. Fyysisillä peliautomaateilla kaupoissa ja pelisaleissa voi pelata ilman mitään rajoituksia. 

Rajoja voi Veikkauksen oman asiakastilin kautta alentaa. Samoin pelaaja voi nettipelaamisessa rajoittaa pelityyppien määrää tai halutessaan estää pelaamisensa määräajaksi tai kokonaan. Hän voi myös tilata muistutuksia pelaamiseen kulutetusta ajasta. Pelipäivien määrään ei pelaajan ole itse mahdollista vaikuttaa.

Tuohan kuulostaa hyvältä. Siis nimenomaan kuulostaa. Kuten totesin, rajoituksia ei ole mahdollista asettaa pelisalien automaatteihin. Ja kauppojenkin hajasijoitettuihin automaatteihin pääsee tunkemaan päivässä niin paljon lantteja kuin masiina vetää eli rajattomasti.

Vuonna 2022 voimaan astuva, Veikkauksen hehkuttama, pakollinen tunnistautuminen pelikoneille ei lisää vastuullisuutta. Jos oletustappioraja tulee edelleen olemaan 1000 euroa vuorokaudessa, sen voi hävitä yhtä hyvin tunnistautuneena kuin ei-tunnistautuneena. Lisäksi tunnistautumisen ulkopuolelle  on jätetty pelisalien rahapeliautomaatit. Porsaanreiäksi peliongelmaisille.

Pelisalien kivikautinen valvonta

Pelisaliin kuten Pelaamoon asiakas voi hankkia itselleen ”sisäänpääsykiellon” 3–12 kuukauden määräajaksi. Hän allekirjoittaa sopimuksen ja hänestä otetaan valokuva. ”Porttikiellon” hankkinut asiakas pääsee kuitenkin sisään muihin Suomen pelisaleihin ja myös ko. pelisaliin, jos salin vaihtuvat valvojat eivät tunnista häntä. Kun siis kampaa hiuksensa eri tavoin kuin valokuvassa.

Miksi järjestelmä on näin kivikautinen? Miksei sisäänpääsykielto kata kaikkia Suomen pelisaleja ja miksei se perustu henkilöllisyyden tarkistamiseen? Entä miksi "sisäänpääsykiellon" voi saada vain määräaikaisena?
Siksi, etteivät riski- ja ongelmapelaajat, jotka tuottavat Veikkauksen tuotosta puolet, pystyisi millään ilveellä lopettamaan pelaamistaan. Että Veikkauksen edunsaajat pystyisivät jatkamaan hiljaiseloaan rahapelaajien tappiolla.

Veikkauksen vastuullisuustyökalut silmänlumetta

Palataan nettiin. Tavallisetkin digipelit imaisevat keskivertoihmisen nopeasti pauloihinsa. Piti pelata vähän, mutta humahtikin kaksi tuntia. Vielä voimakkaampi imu on rahapeleissä, jotka koukuttavine aistiefekteineen sekä läheltä piti -jujutuksineen hivelevät aivojen palkkioratoja ja välittäjäaine-eritystä. Ne on rakennettu koukuttamaan. Niitä ei tahdonvoimalla nujerreta. Ei ainakaan riski-tai ongelmapelaajan näivettyneellä itsekontrollilla.

Veikkaus ja kaikki maailman peliyhtiöt tietävät sen. Etteivät pelaajat ”vastuullisuustyökaluilla” kykene säätelemään, saati hillitsemään pelaamistaan. Siksi vastuu rajojen asettamisesta on sysätty pelaajalle.
Vastuullisuustyökalut ovat silmänlumetta – päättäjille ja meille. Koko vastuullisuus-termikin on peliyhtiöiden lanseeraama. Sen ainut tarkoitus on vapauttaa sekä yhtiöt että päättäjät omasta vastuustaan.
Kuten SNSUS-konferenssissa puhunut professori Sulkunen (2) toteaa kirjassa Setting limits : gambling, science and public policy, peliyhtiöiden vastuullisuustyökalut palvelevat ensisijaisesti pelifirmoja, eivät pelaajia. 

Mitä olisivat oikeasti toimivat vastuullisuustyökalut ja -toimet?

Oikeasti toimivia vastuullisuustyökaluja olisivat rahapelien ominaisuuksien muokkaaminen vähemmän koukuttaviksi, riittävän matalat maksimitappiorajat, rajoitukset rahapelimarkkinoinnissa, pelien saatavuudessa ja tarjonnassa.

Suomessa tämä tarkoittaisi mm. hajasijoitettujen rahapeliautomaattinen poistamista kaupoista ja muista arkisista ympyröistä sekä tehokkaampaa, henkilöllisyyden tarkistamiseen perustuvaa valvontaa pelisaleissa sekä yhtä pelitiliä, jonka puitteissa kaikki pelaaminen tapahtuisi ja jonka avulla ongelmapelaaja voisi halutessaan estää kaiken rahapelaamisen.

Tiedottamisella ja valistuksellakin on vastuullisuustoimina oma paikkansa, mutta markkinointi- ja saatavuusrajoitukset kiilaavat kirkkaasti ohi tehokkuudellaan (2). Lisäksi valistaminen rahapelaamisen riskeistä tulisi aloittaa jo ennen rahapelaamisen aloittamista.

Samat asiat toi SNUS19-konferenssissa vakuuttavasti esiin myös Samantha Thomas (3). Hänen mukaansa vastuutonta ja vaarallista on rahapelaamisen normalisoituminen ja arkipäiväistyminen. Juuri se, mitä Suomessa on tapahtunut. Kun rahapelaamista pidetään sosiaalisesti ja kulttuurisesti harmittomana ja hyväksyttävänä ajanvietteenä, johon kansalaisia kannustetaan, jota aktiivisesti markkinoidaan ja joka on jatkuvasti tarjolla ja saatavilla ihmisten arjessa.

Vastuullinen pelitoiminta olisi päinvastaista. Samantha Thomas käyttää esimerkkinä tupakkaa. Kansanterveystyö ja rajoitukset, joita on tehty tupakoinnin vähentämiseksi ja osoittautuneet menestyksekkääksi, pitäisi toteuttaa myös rahapelaamisen suhteen. Tehokas ikärajavalvonta, hyvin valvotut myyntipaikat, markkinointikielto, varoitustekstit sekä haitoista ja riskeistä tiedottaminen ovat vastuullisen pelaamisen aitoja työvälineitä. Rahapelaaminen tulisi palauttaa negatiiviseen lähtökuoppaansa: kartettaviin, ihmisen terveyttä vaarantavien aktiviteettien paarialuokkaan.

Kytkös Veikkauksen, politiikkojen ja edunsaajien välillä katkaistava

Tarvitaan asennemuutosta, rajoituksia rahapelien markkinointiin, sijoitteluun ja ennen kaikkea rahapeliyhtiöiden selkeää erottamista poliittisesta päätöksenteosta, siihen liittyvästä edunsaajaverkostosta, tutkimuksesta ja tiedottamisesta (2).
Tässä itketti kunnolla. Kun taas kerran tiedosti, kuinka Veikkaus on syöpäkasvaimen tavoin levittäytynyt kaikkialle yhteiskuntaan ja kuinka koko kolmas sektori ja poliitikot levittelevät sille punaista mattoa.

Jopa mielenterveysjärjestöt ja ongelmapelaajia auttavat yhteisöt ovat linkittyneet Veikkaukseen ja sen muihin edunsaajiin kuin pikkulintu pesueeseen. Emoa ja muita poikasia ei passaa suututtaa raakkumalla liian kovaa. Vaikka kyseenalaistamalla Veikkauksen yksinoikeutusta tai alkamalla julkisesti kovaan ääneen kannattamaan parhaillaan kynnissä olevaa Rahapelikoneet poistettava kaupoista -kansalaisaloitetta. Tulot kun pienenisivät, jos pelikoneet katoaisivat marketeista.

Kytkös Veikkauksen ja kansalaisjärjestöjen väillä on katkaistava. Tepsivä lääke olisi Veikkauksen tuottojen ohjaaminen valtion budjettiin, josta ne jaettaisiin normaalin budjettimenettelyn mukaisesti yleishyödyllisille toimijoille. Se olisi todellista vastuullisuutta. Ja vapauttaisi kansalaisjärjestöt Veikkauksen orjuudesta. Nykyjärjestelmässä kansalaistoiminta on vääristynyt valtion alakonttoriksi, jota rahoittavat rahapelaajat tappiollaan. Tai kuten Ajatuspaja Libera julkaisussaan kirjoittaa: ”Kansalaistoiminta on ajautunut julkisen sektorin kultaisiin kahleisiin.”

Vastuuton mainonta ja vastuuton tuottotavoite

Mediakin on riippuvuussuhteessa Veikkaukseen – siltä saamien 60 miljoonan markkinointitulojen kautta. Siksi vain muutamat rohkeat toimittajat ovat nostaneet esiin Veikkauksen kaksinaamaisuuden ja vastuuttomuuden. 
Veikkaus ei myöskään saisi lainkaan markkinoida ns. punaisia pelejä, mutta käytännössä tekee sitä jatkuvasti. Arpajaislaissa kun on vuotava aukko. Sen mukaan Veikkauksella on oikeus antaa punaisista peleistä pelikohdeinformaatiota. Käytännössä kyse on puhtaasta markkinoinnista.

Vastuuttomuutta huutaa myös se, että Veikkauksella on tuottotavoite. Sellainen on myös jokaisella Veikkauksen peliautomaatilla – niillä koukuttavimmilla pelituotteilla. Se on räikeässä ristiriidassa Veikkauksen lakisääteisen tehtävän kanssa, joka on – tai jonka pitäisi olla – pelihaittojen ehkäiseminen ja vähentäminen.

Veikkauksen onnistumista pitäisi siis lain mukaan mitata tuoton vähenemisen perusteella. Mitä pienemmät tuotot, sen paremmin Veikkaus on ehkäissyt ja vähentänyt pelaamista. Mitä harvemmin, mitä harvempia pelejä ja mitä pienemmillä panoksilla suomalaisten pelaavat, sitä paremmin Veikkaus on saavuttanut tavoitteensa.

Jos koko homma kummastuttaa ristiriitaisuudellaan, älä ole huolissasi. Vika ei löydy lukijan päästä vaan arpajaislaista, jolla Veikkauksen yksinoikeus rahapelien järjestäjäksi junailtiin EU-lakien läpäiseväksi. Laki on torso, laadittu rikottavaksi. Jo alakoulun matematiikalla ymmärtää, että tuoton tahkoaminen samassa yhtälössä peliahaittojen ehkäiseminen ja vähentämisen kanssa on mahdotonta.

Jollemme me kansalaiset herää ja aktivoidu,  Veikkaus saa jatkaa vastuuttomuuttaan  – ilonpitoa rahapelaajien tappioilla.
 
SNSUS2019 puhujat:

1. David Hodgins, FT, kliinisen psykologian professori Calgaryn yliopistosta
2. Pekka Sulkunen, sosiologian emeritusprofessori Helsingin yliopistosta
3. Samantha Thomas, tohtori, kansanterveyden dosentti Deakinin yliopistosta
4. Mark Griffiths, toiminnallisiin riippuvuuksiin erikoistunut psykologian professori Nottinghamin Trentin yliopistosta

 
 
LISÄLÄHTEET:

Sulkunen, P, Babor, T. F, Egerer, M,  Hellman, M, Livinsgstone, C,  Marionneau, V, Nikkinen, J, Room, R, Örnberg, J. 2019. Setting limits : gambling, science and public policy. Oxford University Press.

https://www.responsiblegambling.org/docs/default-source/Discovery-2017/disc2017-draw-the-line-low-risk-guidelines-david_hodgins.pdf?sfvrsn=2

​https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30202889

https://www.libera.fi/julkaisut/raportit/kultaiset-kahleet/
​​​

​Tunnetussa hölmöläistarinassa hölmöläisten peitto oli liian lyhyt. Jalat jäivät peiton ulkopuolelle. Hölmöläiset keksivät vissin keinon pidentää peittoa. He leikkasivat siitä palan pois yläpäästä ja ompelivat sen alapäähän.
Tämä tarina muistuttaa kovin hölmöläisten tarinaa. Ainut ero on, että tämän tarinan päähenkilöt olivat hölmöyden lisäksi äärettömän ovelia.
​
Olipa kerran köyhä valtakunta, jossa asui laman ja sotien runtelema köyhä kansa. Sen vallanpitäjät laskivat lantteja verokirstun pohjalta ja totesivat niiden riittävän juuri ja juuri kansan ruokkimiseen ja asuttamiseen ahtaisiin kortteereihin, ei muuhun. Aikansa päätä puuhun hakattuaan he keksivät mielestään loistavan tavan kerätä lisää rahaa valtion kirstuun. Koukutetaan kansa oopiumin kaltaisiin rahapeleihin ja kääritään niistä syntynyt voitto valtiolle – kunhan ensin olemme ottaneet päältä omamme.

Mutta miten peitettäisiin se, että peleihin saattoi koukuttua? Ja miten muuttaa viisaan kansan käsitys siitä, että vain ruhtinailla on varaa pelata? Likainen raha olisi jotenkin pestävä puhtaaksi.

Johtajat päättivät yhdessä tuumin ovelien tukijoittensa kanssa alkaa kiillottaa uhkapelaamisen mainetta rikkaiden syntisestä ja paheksuttavasta harrastuksesta hyväksyttäväksi ja harmittomaksi koko kansan huviksi.
Oli saatava kansa uskomaan, että pelaaminen olisi vaaratonta ja hyödyttäisi koko kansakuntaa. Ja kun kansa olisi pelikoukussa, niin poloiset ryysyläiset kyllä pysyisivät hyvillä mielin haaveillessaan satumaisesta rikastumisesta ilman työnteon vaivaa ja valtio saisi omansa, he hykertelivät. Ei ne häviöitään osaisi laskea.

Aikansa päät puhki puntaroituaan johtajat ja muut katalanaamat löysivät ratkaisun. Hoidetaan rahanpesu niin, että ohjataan rahat osin takaisin kansalle. Tuetaan rahapelaajin häviöillä kansalaistoimintaa, kansalaisjärjestöjä, urheilua ja kulttuuria. Taiteilijat ja tieteilijät mukaan luettuina. Ne tarkkasilmäiset haukat on syytä pitää tyytyväisinä. Ja asetetaan lapset ja nuoret etusijalle. Annetaan ropo myös sairaille ja heikko-osaisille, kurjalistolle, vankilasta vapautuneille, jakomielitautisille ja muille päähän potkituille.
Eikös se niin ole, he nauroivat partaansa, että tarkoitus pyhittää keinot. Valtio hallitsee kohta rahapeli-imperiumilla kaikkia kansalaisiaan. Kansanterveydelle, joku vitsaili. Yhteiseen hyvään, ilveili toinen.

Rahapelien toimeenpanijoiksi perustettiin Keikkaus Oy, Avustus-automaattiyhdistys ja Hepo ry. Kaikkien järjestöjen jokaiseen esitteeseen alettiin painaa pelinjärjestäjän teksti, kuten ”Tuettu Keikkaus Oy:n tuotoilla”. Joku omatunnon omaava ehdotti, että kirjoitettaisiin kuitenkin totuus ”Tuettu rahapelaajien häviöillä”. Hänet erotettiin välittömästi. Suunsulkijana vuoden palkka bonuksineen. Julkisuuteen ilmoitettiin: osapuolet ovat sopineet, etteivät he kommentoi asiaa julkisesti.

Keikkauksen tehtävä oli koukuttaa kansa urheiluvedonlyöntipeleihin ja soluttautua kaikkialle urheilumaailmaan. Menestynyt urheilija, joka ei suostunut tekemään yhteistyötä Keikkauksen kanssa, joutui pian vaihtamaan ammattinsa.

Avustus-automaattiyhdistyksestä rakennettiin rahanryöstäjä, jonka rahastusautomaatteja sijoitettiin ensin ravitsemusliikkeisiin – humala todettiin tepsiväksi pelihimoa ruokkivaksi sumutilaksi - sitten jokaiseen kauppaan, kioskiin ja huoltoasemalle. Avustus-automaattiyhdistys maksoi kauppiaille rahapelirosvoista aimoprvovikat.
Automaateista lantteja kärrättiin rekkalasteittain päättäjien kautta kierrätettynä sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä rakentamiseen, lomailuun ja hankkeisiin, mitä ikinä kenenkin järjestöpomon mieleen juolahti.

Hepo ry oli hevoshulluja varten. Pitihän hevostenkin saada kilpailla. Jos ei muuten, niin raipan avulla.

Vuodet ja vuosikymmenet vierivät. Päättäjät, Keikkauksen, Avustus-automaattiyhdistyksen ja Hepon johtajat rikastuivat rikastumistaan. Palkkioita ja lahjoja jaeltiin auliisti myös urheilijoille ja järjestöjen johdolle, omille kamuille, puoluetovereille. Virallisesti kumppaneille. Eihän tämä ilman kamuja onnistuisi – kansan kusetus, rahapelaajien rahastus. Ja niinhän se on, että kun aikansa jotain itselleen toistaa, ja muutkin samaa päivittäin hokevat, niin siihen alkaa uskoa. Yhteistä hyväähän tässä. Suomalainen voittaa aina.

Kaalimaan vartijana myhäili pukki. Keikkauksen myöntämillä rahoilla avustettiin haamu-urheiluseuroja. Niiden toiminta ei ollut koskaan alkanut tai oli päättynyt Lasse Virénin juoksuun. Avustus-automaattiyhdistyksen rahoilla käytiin vaaleja, kymmeniä miljoonia menetettiin riskirakentamisprojekteissa ja miljoonia vain yksinkertaisesti katosi. Yllättikö se jotakuta?

Jotkut harvat yrittivät väliin huutaa, että eihän tämä ole oikein. Tämä on kansan piiloverotusta. Tämä on korruptiota. Kansan johtajista samaa mieltä oli vain eräs entinen ministeri, joka syöpädiagnoosin saatuaan ennen kuolemaansa katui tekojaan.

Muuan eläkeläisnainen kertoi menettäneensä asuntonsa kauppamatkoilla pelatessa. Oletpa tyhmä, muut totesivat. Tuo muuan uskoi ja hyppäsi Linnanmäen maailmanpyörästä. Eihän rahapeleihin voinut koukuttua, eihän.
Seuraavana päivänä lehdessä luki. Eläkeläisnainen hyppäsi maailmanpyörästä alas. Hän kärsi masennuksesta. Hän oli saapunut Linnanmäelle yksin.

Järjestöt ja säätiöt paisuivat paisumistaan. Niiden johtajat alamaisineen muodostivat suunnattoman monimutkaisen ja hierakkisen rihmaston, una famiglian, jolle ei pelkästään saneltu, vaan joka saneli. Säätiöt ja järjestöt janosivat lisää rahaa, lisää rahaa Sulkaveikoille, MöröMareille, Löhölomat ry:lle, kuorosäätiölle, kanakopeille, kissanviiksille, Poistetut kitarisat -yhdistykselle.

Maan isätkin murehtivat. Kirstun pohja irvisti taas tyhjyyttään. Mitä sitten, vaikka kuuluimme nyt maailman rikkaimpien valtioiden top 30:een. Vanhukset hukkuvat märkiin vaippoihinsa ja päiväkodissa yksi hoitaja syöttää, juottaa ja pukee kolmekymmentä taaperoa puolessa tunnissa. Kouluissakaan ei enää ollut varaa opettaa. Oppilaat tarkkailivat koulupäivien aikana itsenäisesti erilaisia ilmiöitä. Mihin ihmeeseen ne rahat kuluivat, kansa ihmetteli.

Piiloverojärjestelmää on tehostettava, maan isät päättivät. Kansa on saatava pelaamaan enemmän.

Mutkia matkaan toi Euroopan unioni. Vintiöt olivat siellä päättäneet, että Suomen rahapelijärjestelmä oli EU-lakien vastainen. Rahapeliala olisi avattava vapaalle kilpailulle. Jo nyt valveutuneimmat pelaajat olivat siirtyneet ulkomaisille nettikasinoille, joissa pelien palautusprosentit olivat huikeasti suurempia. Siinä ei kansanterveysasiat painaneet.

Päättäjät hätääntyivät. Kävivät pissalla kerran tunnissa. Säätiömiehet ja yhdistysnaiset perustivat itkuvirsikuoron, joka keikkaili päivittäin päättäjien pääkallopaikoilla, eduskunnassa ja ministeriöissä. Joka laulannan kertosäe kuului: ”Edunsaajien rahoitus on turvattava. Rahapelaajien on se maksettava.”
Hirvitys ja kauhistus, jos rahapelaajien häviöt valuisivat ahneiden ulkomaalaisten rahapeliyhtiöiden laariin.

Ovelimman otsalamppu välähti. Kehitetään EU:lle uskottava tarina, että ehkäisemme ja vähennämme monopolilla pelihaittoja. Että autamme niitä reppanoita, mitä ne nyt olivat – rahapeliriippuvaisia, täydensi lukenein.
Esitetään EU:lle, että monopoli ehkäisee pelihaittoja tehokkaammin kuin toisensa kanssa kilpailevat kansainväliset peliyhtiöt. Sitähän me ei voida kertoa, että rahapelaaminen on meidän kakkosverojärjestelmä, kun se ei menisi läpi. Kirjoitetaan, että kolmannen sektorin rahoitus on vain monopolin suotuisa liitännäisseuraus. Ja yhdistetään peliyhteisöt yhdeksi. Olkoon nimi Oy Keikkaus Ab. Ja miltä kuulostaisi termi vastuullinen pelaaminen. Tai pelaa maltilla, ulvoi uuden monopolin iskulausenikkari.

Joku tohtorismies ehätti sanomaan, että eikö olisi eettisesti kestävämpää rahoittaa kolmatta sektoria jollain oikeudenmukaisella tavalla. Että eivätkö rahapeliongelmaisten pelihaitat maksa kohta yhteiskunnalle enemmän kuin heidän tuottamansa tulot kolmannelle sektorille.  Ja että kyllähän lisenssijärjestelmällä saataisiin samat asiat aikaseksi.
Hänet erotettiin välittömästi. Suunsulkijana vuoden palkka bonuksineen. Julkisuuteen ilmoitettiin: osapuolet ovat sopineet, etteivät he kommentoi asiaa julkisesti.

Keikkaus-monopolin läpiviemiseksi rustattiin uudet lait asetuksineen. Lakiin kirjattiin: yhtiön tehtävänä on harjoittaa rahapelitoimintaa siten, että pelaamisesta aiheutuvia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja ehkäistään ja vähennetään.

Rahapeliongelmaisten määrä valtakunnassa kasvoi kasvamaistaan. Heidän rahoillaan elävät ja heistä hyötyvät hieroivat käsiään. Mediatalot rypivät Keikkauksen mainosrahoissa. Pikavippibisnes kukoisti kukoistamistaan - perehtyneimmät eivät enää ihmetelleet, miksi. Eivät myöskään, että mikseivät päättäjät laittaneet pikavippifirmoja kuriin.

Koitti päivä, jolloin peliongelmaiset tuottivat jo puolet Keikkauksen tuotoista. Heitä oli yli 120 000. Läheiset mukaan luettuna pelikärsimykset koskettivat miltei miljoonaa kansalaista.

Peliongelmaisista voi lukea lehdistä.

Sekavassa mielentilassa ollut mies hajotti pelikoneita Itäkeskuksen pelisalissa ja uhkaili vartijoita. Hänet toimitettiin viranomaishuostaan.

Mies tappoi vaimonsa, kaksi lastaan ja itsensä. Perhe eli tavallista keskiluokkaista elämää. Naapurit kuvailevat perheenjäseniä kohteliaiksi ja mukaviksi ihmisiksi. Tapaus järkytti koko asuma-aluetta. Perhesurman syyksi paljastuivat taloudelliset vaikeudet.

Toistuvasti ilman kenkiä kouluun saapuneista sisaruksista on tehty lastensuojeluilmoitus. Kengättömyyden taustalla on ollut vanhempien liiallinen rahapelaaminen.

Pahoin paleltuneen koiran omistaja ilmoittautui poliisille. Hän oli omien sanojensa mukaan unohtanut koiran pihalle pelatessaan R-kioskilla.

Pankkivirkailijana toiminut nainen kavalsi pankin asiakkaiden henkilötietojen avulla yli miljoona euroa. Oikeus tuomitsi naiselle kolme vuotta vankeutta. Motiivina oli vaikea rahapeliriippuvuus.

Ongelmapelaajat läheisineen työllistävät Kelaa, terveysasemia, psykiatrisia sairaaloita, sairaaloiden päivystyksiä, psykoterapeutteja, sosiaalitoimistoja, oikeusaputoimistoa, velkaneuvontapalveluita, ulosottoa, lastensuojelua, luototuspalveluja, poliisia, vankiloita, tuomioistuimia sekä pelaajien omilla rahoillaan kustantamia kolmannen sektorin toimijoita. Heidän aiheuttamansa kulut yhteiskunnalle ylittävät heidän tuottamansa tuotot.

Vaikka pelaamisen olisi lopettanut, velkahelvetti ja tuen tarve jatkuu 15 vuotta.

Rahapeliriippuvuus on Suomen päättäjien ja edunsaajien mielestä ainut psyykkinen sairaus, johon ympäristötekijöillä, kuten rahapelikoneiden tiheällä sijoittelulla ja rahapelien runsaalla markkinoinnilla, ei ole vaikutusta. Siihen sairastuminen on vain ihmisen omaa syytä. Rahapelitutkimusten epämieluisat tulokset ovat kaiken maailman dosenttien spekulaatioita.

Hölmöläiset ihastelivat peittoaan. Yläpäätä paleli. Se oli kuitenkin hyvä asia. Pää ja sydän on syytä pitää kylmänä, ettei näe millaista kärsimystä rahapelaaminen kansalle aiheuttaa.

Jos sinulla tai läheiselläsi on rahapeliongelma, hakekaa apua. Vakavastakin rahapeliriippuvuudesta on mahdollista toipua. Rahapeliriippuvuus ei ole koskaan vain pelaajan omaa syytä tai hölmöyttä. Se on sairaus, jonka syntyyn vaikuttavat sekä perimä että ympäristö. Hölmöjä saattavatkin olla muut. Kenen pitäisi hävetä ja tuntea syyllisyyttä?