​20.9.2019 umpeutunut Rahapelikoneet poistettava kaupoista -kansalaisaloite ei saavuttanut 50 000 kannattajaa. Se saavutti enemmän. Se avasi pään keskustelulle, jonka olisi pitänyt alkaa jo kolmekymmentä vuotta sitten. Se avasi ihmisten silmät ja sydämet näkemään, miten vakavasta ja tuhoista ilmiöstä rahapelihaitoista on kyse. Ja miksi haittoja pitäisi ehkäistä. Tomerasti. Päättäväisesti.
​
Olen kiitollinen kaikille, jotka nyt ymmärtävät paremmin rahapelaamiseen liittyvät riskit sekä pelihaittojen raadollisuuden ja kustannukset yhteiskunnalle, meille veronmaksajille.
​Jotka allekirjoittivat aloitteen ja tukivat meitä jakamalla aloitetta eteenpäin ja kannustamalla muita allekirjoittamaan.

Te tavalliset kansalaiset, julkisuuden henkilöt ja poliittista valtaa käyttävät. Kiitos vielä kerran.

Yli puolen vuoden kansalaisaloitematka ei ole ollut tasainen. Se on ollut täynnä töyssyjä, mount everestejä ja vuoristosolia, hukkumisia henkiseen tyhjyyteen ja uupumukseen. Se on ollut epäuskoa ja ihmettelyä. Voivatko asiat todella olla näin pielessä? Voiko Suomen rahapelipolitiikka- ja järjestelmä, sen kymmenet tuhannet lonkerot ja ulokkeet todella ulottua rahapeliriippuvuuden kanssa kamppailevasta pienestä yksilöstä aina valtaa pitävien ylimpään oksaan asti?
​
Kyllä voivat. Rahapelijärjestelmä on Suomen kakkoskratia. Veikkauskratia. Se on lähes lain ulottumattomissa.  Se lymyää tekoälyviruksena poliittisiin ja järjestörakenteisiin ovelasti kätkeytyneenä piilohalliten sieltä lähes jokaista suomalaista, sillä miltei jokainen on jollain tavalla Veikkauskratiasta riippuvainen, suhteessa siihen. Suurin osa tietämättään, asiaa ymmärtämättä tai edes sitä pohtimatta.
Koska satumme asumaan Suomessa, hengitämme kaikki Veikkauslandin maanalaisen myrkkysienirihmaston molekyylejä.

Kun kansalaisaloite oli laitettu kehiin, odotin innoissani mielenterveys- päihde- ja peliongelmaisia ja heidän läheisiään auttavien tahojen, ”omien järjestöjemme” astumista esiin. Nostamaan aloitetta, liputtamaan sen puolesta, jakamaan sitä somessa ja kaikissa mahdollisissa kanavissa.
Kuten ne tekivät samanaikaisesti kannatuksia keräävän terapiatakuu-aloitteen kanssa.

Olihan nyt kerrankin ehdolla peräti eduskunnan käsittelyyn tähtäävä konkreettinen toimenpide pelihaittojen ehkäisylle. Toimenpide, jolla olisi laaja pelaamista hillitsevä vaikutus. Joka ehkäisisi tulevien sukupolvien altistumista rahapeliriippuvuudelle ja joka parantaisi monen päihde- mielenterveys- ja peliongelmaisen elämää. Ongelmat kun kulkevat usein käsi kädessä.

Olin tyhmä ja naiivi. Hyväuskoisempi kuin joulupukkiin uskova kolmivuotias.

Kului kuukausia eivätkä kyseiset järjestöt olleet maininneet kansalaisaloitteesta sanaakaan. Rahapelaajien häviämien veikkausrahojen turvin ne hissuttelivat nurkissaan hoitaen päihde- ja peliriippuvaisia ja mielenterveyskuntoutujia.
Ne suunnittelivat seuraavia tukihakemuksiaan, hankkeitaan, lausuntojaan ja neuvottelukuntiin osallistumisiaan.

Kyllä, ne kaikki olivat huolissaan rahapeliongelmista. Olivat olleet jo vuosikymmeniä. Rahapeliongelmia tulee ehkäistä. Puheissa. Lausunnoissa ja kannanotoissa. Teoriassa. Vain teoriassa. Koska muuten. Hui.

Vasta viimeisen kuukauden aikana ennen kansalaisaloitteen umpeutumista osa ko. järjestöistä aktivoitui. Ensinnäkin johtuen kovasta painostuksesta, toiseksi siitä että aloitteen läpimeno vaikutti epätodennäköiseltä ja kolmanneksi siksi, ettei totuus paljastuisi. Oli edes vähän yritettävä näyttää kannattavansa pelikoneiden poistoa.
​
Totuus on nimittäin karumpi kuin paljaaksi palanut kymmenen hehtaarin sekametsä. Eivät järjestöt oikeasti halua rahapelikoneita pois kaupoista.
Miksi eivät? Koska niille ohjatut veikkaushäviövarat pienenisivät, osa hankkeista jouduttaisiin laittamaan jäihin ja osa karsimaan. Ehkä jouduttaisiin irtisanomaan väkeä, yhdistämään toimintoja ja turvautumaan muihin menosupistuksiin. Kuka ruokkivaa kättä poikki puraisisi?

Ja mitä tapahtuisi, jos rahapeliongelmia hoitavat ja ehkäisevät sekä rahapeliongelmaisia auttavat järjestöt oikeasti onnistuisivat pelihaittojen torjunnassa, vaikkapa juuri poistamalla rahapelikoneet kaupoista?
Muut veikkaushäviövaroista riippuvaiset järjestöt närkästyisivät. Suuttuisivat. Ei toisten rahahanoja parane mennä tukkimaan.

Kaikki veikkajärjestöt kun muodostavat veikkausperheen – una famiglian.
Ne ovat yhdessä toimiva rihmasto, jossa jokainen puolustaa Veikkausta ja toinen toisiaan.  Maksajina rahapeliongelmaiset. Pahnan pohjimmaiset, joiden ongelmat oikeutetaan, vaikka juhlapuheissa ja kannanotoissa muuta esitetäänkin. Sillä pitäähän oopperan, partion, A-klinikkasäätiön, palloliittojen, hippakerhojen, Sosped-säätiön ja Suomen kansallisteatterin remontin saada rahoituksensa.

Pahin oli kuitenkin vasta tulollaan. Se oli Sosped-säätiön toiminnajohtajan trollipeikoksi ryhtyminen, erottamiseni Sosped-säätiöstä ja mustamaalaamiseni.
​​
Sospedin toiminnanjohtaja oli vaikeassa asemassa. Koska kokemusasiantuntijat olivat hänen johtamansa kansalaisjärjestön turvin laittaneet Rahapelikoneet pois kaupoista -aloitteen vireille, hän ei voinut sitä suoraan julkisesti vastustaa. Se olisi vaikuttanut vähintäänkin erikoiselta.
Niinpä hän perusti heinäkuussa Twitteriin trolli-tilin @mariakorhonen81. Maria Korhonen oli ”ruotsinsuomalainen erityislapsen äiti Nyabrosta Ruotsista”.
(Tätä kirjoittaessani tili löytyy edelleen Twitteristä, mutta twiitit 90 prosenttisesti poistettuna. Kun Maria-trolli nimittäin 1.9. paljastui trolliksi, johtaja poisti 1.9. – 2.9. yön aikana miltei kaikki Maria-twiittinsä, muutti sen nimen ja esti myös koko valeprofiilitili näkymisen joksikin aikaa.
Postetuista twiiteistä on kuitenkin minulla ja muillakin henkilöillä kuvakaappaukset tallessa.)

Elokuun alussa erityislapsen äiti Maria Korhonen aktivoitui. Missä rahapelikeskustelu, siellä trolli-Maria.

Ymmärsin viikon sisällä, että valeprofiilin takana oli Sospedin toiminnanjohtaja, sillä tiesin entuudestaan hänen ajatuksensa Suomen rahapelijärjestelmästä ja sen, ettei hän todellisuudessa halunnut rahapelikoneiden poistamista kaupoista. Tuotot kun pienenisivät.

Maria-profiilin tili täytti muutenkin kaikki ilmiselvän trollitilin tuntomerkit. Sen seuraajina oli 9 henkilöä, joiden joukossa, trolleille tyypillisenä, trolliprofiilin luoja itse. Ja kuten trollit yleensä, hän ajoi kiihkeästi ja intohimoisesti vain yhtä asiaa: Suomen rahapelimonopolin säilyttämistä ja Veikkauksen edunsaajien rahoituksen turvaamista.

Maria-trollin mielipiteet olivat täysin yksi yhteen Sospedin toiminnanjohtajan kanssa. Hän lietsoi uhkakuvia Ruotsin lisenssimallista pelottelemalla laittomilla pelikoneilla, jotka ilmestyisivät Suomenkin kauppoihin, jos nykyiset poistettaisiin, ja piti rahapelikoneiden poistoa mitättömänä toimenpiteenä.
Rahapeliasioita olisi tarkasteltava laajemmin monesta eri näkökulmasta. Ei vain yksittäisen toimenpiteen kautta.
(Ihan kuin en tietäisi sitä. Jostain vain on aloitettava.)

Lisäksi Mariasta, kuten myös Sospedin toiminnanjohtajasta rahapeliongelmien perimmäinen syy on Suomen löyhä pikavippikulttuuri. Se olisi saatava kuriin. Ja ulkomaiset ”laittomat” nettikasinot olisi blokattava.

Oli paljon muitakin Marian valeprofiiliksi paljastavia elementtejä. Kukaan ruotsinsuomalainen kotirouva ei voi olla viimeistä piirtoa myöten perillä Suomen rahapelijärjestelmästä, Stea-rahoituksesta ja rahapeliongelmaisia auttavista edunsaajajärjestöistä. Ja miten jotakuta Ruotsissa asuvaa nobodya edes kiinnostaisi kyseiset asiat.

Maria myös sekoili perusteellisesti esittämissään ”faktoissa” itsestään. Välillä hän oli kotirouva, välillä peliongelmaisia auttava vapaaehtoistyöntekijä, välillä hänen työnantajaansa oli häiritty hänen Twitter-keskustelujensa vuoksi, vaikkei hän ollut pyynnöistä huolimatta kertonut kenellekään työpaikkaansa eikä hänen pitänyt edes töissä olla.

Itseni ja muiden Twitter-keskustelijoiden pyynnöistä huolimatta trolli-Maria ei luonnollisestikaan suostunut kertomaan työpaikkaansa, hänelle ei voinut lähettää yksityisviestejä eikä hän myöntynyt käymään keskustelua puhelimitse.

Erityisen ahkerasti vale-Maria ilmestyi kommentoimaan keskusteluketjuihin, joihin osallistui kansanedustajia ja ministereitä, kuten omistajaohjausministeri Sirpa Paatero.

Välillä toiminnanjohtaja kehui omissa twiiteissään luomaansa Maria-trollia loistavaksi keskustelijaksi, jonka hän mielellään palkkaisi töihin.
​
Pyysin vastauksissani Maria-trollille häntä lopettamaan. Kerroin, että tiesin, kuka hän oli ja siksikin olisi nyt parempi päättää keskustelut tähän.
Maria jatkoi.

Paljastettuani 1.9.2019 Marian Sospedin toiminnanjohtajasi, alkoi vimmattu trollitilin siivous. Yhden yön aikana 130 Maria-twiiteistä katosi yli 100. Tämän jälkeen Maria on vielä jatkanut muutamilla twiiteillä ”todistaakseen”, ettei hänellä ollut mitään tekemistä Sospedin toiminnanjohtajan kanssa ja sättien Suomen rahapelipolitiikkaa kritisoivia henkilöitä disinformaation levittämisestä.
​
Paljastukseni seurauksena sain kurinpitomenettelynä potkut Sosped-säätiöstä, Rahapelikoneet pois kaupoista kamppanja –ryhmästä sekä vertaisohjaajien ja kokemusasiantuntijoiden facebook- ja whats up -ryhmistä.

Kurinpitomenettelyyn sisältyi myös, täysin tarpeettomana, nöyryyttävä sanktio. Tiedote, joka lähetettiin muille vapaaehtoisohjaajille: Leena Pihanurmi on erotettu, koska hän on levittänyt epäasiallista ja valheellista tietoa somessa.

Jo sitä ennen toiminnanjohtaja oli julkaissut järjestön nettisivuilla kannanoton, jossa hän peräänkuulutti rakentavaa ja läpinäkyvää keskustelua. Asiattomasta retoriikasta menettäisi hänen mukaansa luottamuksen.

Mikä on toiminnanjohtajan itsensä herättämä luottamus? Voiko järjestöön, jonka toiminnanjohtaja esiintyy ja vaikuttaa valeprofiililla, luottaa?
Eikö Sospedin toiminnanjohtajan trollaus ole omiaan heikentämään luottamusta myös muihin järjestöihin? Kun yksi toimii epärehellisesti, niin mikseivät muutkin?

Entä miten valeprofiililla esiintyminen ja kommentointi edistää toiminnanjohtajan itsensä kuuluttamaa  läpinäkyvää ja rakentavaa keskustelua?
Kuinka asiallista on kansalaisaloitteen läpimenemisen estämisyritykset trollitilin avulla?
Tai mitä pitäisi ylipäätään ajatella valehtelevasta säätiön johtajasta?

Olen tehnyt SosPedin toiminnanjohtajasta rikosilmoituksen poliisille.

Se, että SosPedin toiminnanjohtaja toimi trollina pyrkien sabotoimaan kansalaisaloitetta, on monien tiedossa. Kaikki eivät kuitenkaan pysty julkisesti ja omalla nimellään sitä tuomaan esiin.
Ymmärrettävästi. On oltava väleissä. Ei haluta potkuja. On liikaa sidonnaisuuksia, sekä Sospediin että muihin järjestöihin.
Ei myöskään välttämättä haluta kritisoida johtoa järjestöstä, jonka toiminta on saattanut pelastaa oman hengen.

Sosped-säätiö tarjoaa Pelirajat’on toiminnan kautta merkittävää tukea ja apua rahapeliriippuvaisille: vertaisryhmiä, voimavaraviikonloppuja, miltei ilmaisia lomia ja muita tilaisuuksia. Moni on toipunut rahapeliriippuvuudestaan sen vertaisryhmien avulla. Osa on jatkanut vertaisohjaajakoulutuksen ja ryhtynyt sitten itse ryhmänohjaajaksi ja kokemusasiantuntijaksi.
​
Ohjaajaksi valmistuttuaan he pääsevät auttamaan muita, pääsevät kokemaan toipumisen ilon uudestaan. Saavat olla mukana. Osallisena. Arvokkaana. Sellaisena kuin ovat. Itsenään ja valehtelematta. Ja ilman paksua lompakkoa.
Siitä syntyy kiitollisuus säätiötä kohtaan. Siitä syntyy riippuvuus säätiöön.

Kiitollisuus ja lojaalius voi olla niin suurta, että säätiön johdon töpeksintä ja kaksinaismoralismi nähdään, mutta annetaan anteeksi. Sosped on pyhä lehmä, joka saa peliongelmaisia pelastaessaan samalla sontia mihin haluaa.
Ei se haittaa. Shssss, pyyhitään pois.  Antaa olla. Mitä väliä.

Itselläni ei ole sidonnaisuuksia. On jo ikääkin. Miksi kumartelisin ketään, kun kerran ei ole pakko?

Rahapeliriippuvaisen äitinä en voi hyväksyä, että Sospedin toiminnanjohtaja rikkoo itse johtamansa säätiön periaatteita. Muuntuu trolli-agitaattoriksi ajaen Veikkauksen ja edunsaajien etua pyrkien siten varmistamaan vähävaraisten ja rahapeliongelmaisen riiston jatkumisen. Ruokkien rahapeliongelmia. 

Rahapeliongelmaisia auttava järjestö ei voi olla kuin hammaslääkäri, joka odotushuoneessa syöttää potilailleen karkkia. Että pääsee hoitamaan. Se ei voi olla hengenpelastaja, joka samalla varmistaa, että mahdollisimman moni joutuisi hukkumispisteeseen.
​
Jotta Suomen sairas ja vinoutunut rahapelijärjestelmä saadaan tervehtymisen tielle, edunsaajien riippuvuus veikkaushäviövaroista on katkaistava.
Vasta sen jälkeen niiden on mahdollista aidosti ja oikeasti ehkäistä rahapelihaittoja, ajaa vähäosaisten asiaa.
​Ahneus ja pelihaittojen ehkäiseminen eivät mahdu samaan yhtälöön.

Miksi Veikkauksen alati kasvava vastuuttomuus sallitaan? Miksei mikään taho puutu siihen?
​
Ei tarvitse olla oikeustieteellisestä valmistunut ymmärtääkseen arpajaislain yksiselitteisen tekstin: ”Markkinoinnissa ei saa kuvata runsasta pelaamista myönteisesti.”
EU-tuomioistuimen ratkaisun mukaan rahapelimainonnalla ei saisi pyrkiä lisäämään kuluttajien luonnollista peliviettiä kannustamalla heitä osallistumaan aktiivisesti peleihin muun muassa arkipäiväistämällä pelejä. (Markus Stoβ ym. (C-316/07), kohta 103; Zeturf (C-212/08), kohta 71).
 
Sekä tunnetun, ongelmapelaajaksi julistautuneen Juha Perälän käyttäminen mainoksessa, että jokapäiväiseen rutiinipelaamiseen kannustava Keno-mainos kuvaavat runsasta pelaamista ilmiselvästi myönteisesti.
 
Veikkauksen toimintaa valvoo poliisihallitus. Se on saanut molemmista mainoksista kansalaispalautetta. Keno-mainoksesta vielä odotellaan poliisihallituksen näkemystä, mutta Perälä-mainokseen poliisihallitus on ottanut kantaa seuraavasti: ”Poliisihallitus ei ainakaan tässä vaiheessa katso tarpeelliseksi ryhtyä asiassa toimenpiteisiin, mutta jäämme seuraamaan tilannetta ja otamme antamanne palautteen huomioon valvonnassamme.”

Rahapeliriippuvaisen pojan äitinä olen musertunut. Eikö poliisihallituksessa osata lukea lakia? Eikö poliisihallitus halua ehkäistä pelihaittoja? Miksi se myötäilee Veikkausta? Ulottuuko Veikkauksen hyvä veli -järjestelmä poliisiin asti? Onko Suomi oikeusvaltio, joka pyrkii suojelemaan kansalaisiaan?

Tosin eipä se maankamaraa olisi järisyttänyt, vaikka poliisihallitus olisi peliongelmaisen käyttöön mainonnassa puuttunutkin. Poliisin muistutuksista ja uhkasakoista kun ei seuraa mitään.
Veikkaus on saanut poliisihallitukselta muistutuksia jo vuosina 2011, 2012, 2015, 2016 ja 2017. Silloin rahapelien ostotilanteessa asiakkaille oli tuputettu myös muita rahapelituotteita. Lisäksi se on saanut useita muistutuksia ja uhkasakkoja alaikäisille markkinoinnista.

Markkinarikkeillä on toki merkitystä siinä tapauksessa, jos Veikkauksen toiminnan lainmukaisuutta punnittaisiin tuomioistuimessa, Suomen tai EU:n tasolla.  Onko kohta juuri muuta vaihtoehtoa? Onko meidän kansalaisten oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi alettava käymään oikeutta valtion monopoliyhtiötä vastaan?

Maailmalla rahapelioikeudenkäynnit ovat jo alkaneet. Isossa-Britanniassa rahapeliriippuvuuden vuoksi itsemurhaan ajautuneen nuoren miehen vanhemmat ovat haastaneet valtion. He katsovat, että valtio löyhällä rahapelipolitiikallaan on syyllinen heidän poikansa kuolemaan. 

Entä mihin voi valittaa Veikkauksen vuosille 2019 – 2021 suunnatusta moraalittomasta ja vastuuttomasta tulevaisuusstrategiasta? Tai Veikkauksen maltalaisista kokaiinipeleistä?

Jos Suomessa olisi rahapelaamisessa lisenssijärjestelmä, säästyisimme monelta pahalta. Vastuuttomat toimijat, kuten Veikkaus, menettäisivät toimilupansa nopeammin kuin rattijuoppo ajokorttinsa.

Lähteet
 
https://www.talouselama.fi/uutiset/veikkaus-pyrkii-kasvattamaan-nettipelaajiensa-tappioita-jattisummilla-nimesi-parhaiksi-asiakkaiksi-keskimaarin-700-kk-haviavat/990fb688-b329-3d09-8894-8a88a75f242b

http://www.snsus.org/media/1168/hodgins-advising_gamblers-development_of_lower-risk_gambling_guidelines.pdf

https://www.youtube.com/watch?v=B5XtVb8bk1I
https://www.is.fi/viihde/art-2000005195808.html

 
https://pelirajaton.fi/rahapeliriippuvuudesta-toipuneet-varoittavat-veikkauksen-pelitarjontaan-lisattavista-koukuttavista-maltalaisista-raha-automaattipeleista-nyt-tuodaan-kovemmat-huumeet-kotimaan-markkinoille/
 
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005450182.html

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006159641.html

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/poliisihallitus-puuttui-jalleen-veikkauksen-markkinointiin-toimitusjohtaja-sarekoski-nakemysero/?show_modal=modal-login&shared=1022272-a0b4cd22-4

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/poliisi-puuttui-jalleen-veikkauksen-mainontaan-valtion-rahapeliyhtio-vetosi-lapsiin-pikkuoravat-aanilla/?shared=975863-c6358b58-999

https://amp.theguardian.com/uk-news/2019/jun/28/gambling-addicts-parents-launch-action-to-hold-government-liable-for-his-death?CMP=share_btn_tw&__twitter_impression=true

Siellä se taas vahvistui. Pari viikkoa sitten Tamperella pidetyssä Pohjoismaiden rahapelikonferenssissa. Veikkauksen vastuuttomuus. Itkuhan siinä meinasi tulla kuunnellessa, miten tutkimusten perusteella rahapelihaittoja pitäisi ehkäistä ja millä tolalla asiat Suomessa ovat.
​
SNSUS2019-konferenssin take-home message kuuluu:
Tehokkaat lääkkeet rahapelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen tiedetään, mutta peliyhtiöt, kuten Veikkaus, eivät halua ottaa niitä käyttöön. Se taas juontuu siitä, että lainsäätäjät eivät velvoita peliyhtiöitä muuttamaan vastuuttomia toimintatapojaan. Raha menee kärsimyksen ja jopa ihmishenkien edelle. Etenkin Suomessa.

Veikkauksen vastuullisuus-höpölöpö

Vastuullisuustoimet, joita Veikkaus julkisuudessa ja nettisivuillaan luettelee, ovat uskomushoitomaista näennäisnäpertelyä. Ne eivät ehkäise liiallista pelaamista eivätkä vähennä pelihaittoja. Näin ainakin kertovat konferenssissa esitetyt rahapelialan tutkimukset.
Ja jos emme luota maailman arvostetuimpien tutkijoiden joukkoon kuuluvien rahapelitutkijoiden laajamittaisten tutkimusten tuloksiin, niin mihin tietoon meidän kansalaisten ja rahapelipoliittisia päätöksiä tekevien poliitikkojen tulisi nojata? Mutuun? Veikkaukseenko? Vai sen edunsaajalobbareihin, joiden tarkoituksena on oman rahoituksensa turvaaminen?

Jotta vapautuisimme uskomasta Veikkauksen vastuullisuus-höpölöpöä once and for all, käyn nyt läpi SNSUS-konferenssissa esitettyä tutkimustietoa oikeasti vastuullisesta rahapelaamisesta ja vertaan sitä Veikkauksen ”vastuullisuustoimiin ja -työkaluihin”.

Alkuun pieni selvennys. Tämä juttu koskee ensisijaisesti ns. punaisia pelejä. Ne ovat pelejä, joihin liittyy merkittävä koukuttumisriski. Niitä ovat esimerkiksi urheiluvedonlyöntipelit, kasinopelit, rahapeliautomaatit ja nettiarvat.

Milloin pelaaminen on vastuutonta ja milloin vastuullista?

Jotta vastuullista pelaamista voidaan arvioida, on ensin määriteltävä, millainen pelaaminen on vastuutonta. Milloin pelaaminen muuttuu kontrolloimattomaksi ja haitalliseksi?
Siihen oiva työkalu on psykologian professori David Hodginsin (1) työryhmän laatima riskipelaamisen arvioinnin taulukko. Se perustuu kahdeksasta maasta kerättyyn valtavaan datamateriaaliin ja on uusi, maailmanlaajuisesti ainukertainen apuväline riski- ja ongelmapelaamisen rajojen kartoituksessa.
​Taulukkoa voivat hyödyntää rahapelaajat läheisineen, sote-ammattilaiset, poliitikot ja muut rahapelialan sääntelyyn osallistuvat tahot sekä vastuullisuuttaan arvioivat peliyritykset – viimeksi mainittu lienee tutkijoiden unelmointia.

Taulukon mukaan pelaaminen alkaa olla vaarassa luisua ongelmapelaamiseen, kun henkilö
​
1) pelaa viikoittain yli 20 $ (yli 18 e) tai käyttää rahapelaamiseen yli 5 % viikkotuloistaan
ja
2) pelaa viikon aikana kahtena tai useampana päivänä
ja
3) pelaa useampaa kuin yhtä pelityyppiä.

Jos henkilön nettotulot ovat 2000 euroa kuussa, mikä vastaa yleisintä suomalaiselle käteen jäävää palkkasummaa, hänen turvallinen, vastuullinen pelirajasummansa on siis 100 euroa kuukaudessa.
Vaikuttaa loogiselta. Rahapelaamisen peukalosääntöhän kuuluu: pelaa vain sen verran mitä olet valmis häviämään.
Sivuhuomautus: Tämä ei koske jo ongelmiin ajautuneita rahapelaajia. Heidän turvarajansa on nolla euroa.
​
Veikkauksen vastuuttomat tappiorajat

Entä sitten Veikkauksella? Tappiorajaksi eli summaksi, joka on mahdollista hävitä vuorokaudessa, Veikkaus antaa 1000 euroa. Kuukauden tappiorajaksi se tarjoaa 2000 euroa. Ero tutkijoiden suositusrajoihin huutaa punaista. Lisäksi Veikkauksen tappioraja koskee ainoastaan nettipelaamista. Fyysisillä peliautomaateilla kaupoissa ja pelisaleissa voi pelata ilman mitään rajoituksia. 

Rajoja voi Veikkauksen oman asiakastilin kautta alentaa. Samoin pelaaja voi nettipelaamisessa rajoittaa pelityyppien määrää tai halutessaan estää pelaamisensa määräajaksi tai kokonaan. Hän voi myös tilata muistutuksia pelaamiseen kulutetusta ajasta. Pelipäivien määrään ei pelaajan ole itse mahdollista vaikuttaa.

Tuohan kuulostaa hyvältä. Siis nimenomaan kuulostaa. Kuten totesin, rajoituksia ei ole mahdollista asettaa pelisalien automaatteihin. Ja kauppojenkin hajasijoitettuihin automaatteihin pääsee tunkemaan päivässä niin paljon lantteja kuin masiina vetää eli rajattomasti.

Vuonna 2022 voimaan astuva, Veikkauksen hehkuttama, pakollinen tunnistautuminen pelikoneille ei lisää vastuullisuutta. Jos oletustappioraja tulee edelleen olemaan 1000 euroa vuorokaudessa, sen voi hävitä yhtä hyvin tunnistautuneena kuin ei-tunnistautuneena. Lisäksi tunnistautumisen ulkopuolelle  on jätetty pelisalien rahapeliautomaatit. Porsaanreiäksi peliongelmaisille.

Pelisalien kivikautinen valvonta

Pelisaliin kuten Pelaamoon asiakas voi hankkia itselleen ”sisäänpääsykiellon” 3–12 kuukauden määräajaksi. Hän allekirjoittaa sopimuksen ja hänestä otetaan valokuva. ”Porttikiellon” hankkinut asiakas pääsee kuitenkin sisään muihin Suomen pelisaleihin ja myös ko. pelisaliin, jos salin vaihtuvat valvojat eivät tunnista häntä. Kun siis kampaa hiuksensa eri tavoin kuin valokuvassa.

Miksi järjestelmä on näin kivikautinen? Miksei sisäänpääsykielto kata kaikkia Suomen pelisaleja ja miksei se perustu henkilöllisyyden tarkistamiseen? Entä miksi "sisäänpääsykiellon" voi saada vain määräaikaisena?
Siksi, etteivät riski- ja ongelmapelaajat, jotka tuottavat Veikkauksen tuotosta puolet, pystyisi millään ilveellä lopettamaan pelaamistaan. Että Veikkauksen edunsaajat pystyisivät jatkamaan hiljaiseloaan rahapelaajien tappiolla.

Veikkauksen vastuullisuustyökalut silmänlumetta

Palataan nettiin. Tavallisetkin digipelit imaisevat keskivertoihmisen nopeasti pauloihinsa. Piti pelata vähän, mutta humahtikin kaksi tuntia. Vielä voimakkaampi imu on rahapeleissä, jotka koukuttavine aistiefekteineen sekä läheltä piti -jujutuksineen hivelevät aivojen palkkioratoja ja välittäjäaine-eritystä. Ne on rakennettu koukuttamaan. Niitä ei tahdonvoimalla nujerreta. Ei ainakaan riski-tai ongelmapelaajan näivettyneellä itsekontrollilla.

Veikkaus ja kaikki maailman peliyhtiöt tietävät sen. Etteivät pelaajat ”vastuullisuustyökaluilla” kykene säätelemään, saati hillitsemään pelaamistaan. Siksi vastuu rajojen asettamisesta on sysätty pelaajalle.
Vastuullisuustyökalut ovat silmänlumetta – päättäjille ja meille. Koko vastuullisuus-termikin on peliyhtiöiden lanseeraama. Sen ainut tarkoitus on vapauttaa sekä yhtiöt että päättäjät omasta vastuustaan.
Kuten SNSUS-konferenssissa puhunut professori Sulkunen (2) toteaa kirjassa Setting limits : gambling, science and public policy, peliyhtiöiden vastuullisuustyökalut palvelevat ensisijaisesti pelifirmoja, eivät pelaajia. 

Mitä olisivat oikeasti toimivat vastuullisuustyökalut ja -toimet?

Oikeasti toimivia vastuullisuustyökaluja olisivat rahapelien ominaisuuksien muokkaaminen vähemmän koukuttaviksi, riittävän matalat maksimitappiorajat, rajoitukset rahapelimarkkinoinnissa, pelien saatavuudessa ja tarjonnassa.

Suomessa tämä tarkoittaisi mm. hajasijoitettujen rahapeliautomaattinen poistamista kaupoista ja muista arkisista ympyröistä sekä tehokkaampaa, henkilöllisyyden tarkistamiseen perustuvaa valvontaa pelisaleissa sekä yhtä pelitiliä, jonka puitteissa kaikki pelaaminen tapahtuisi ja jonka avulla ongelmapelaaja voisi halutessaan estää kaiken rahapelaamisen.

Tiedottamisella ja valistuksellakin on vastuullisuustoimina oma paikkansa, mutta markkinointi- ja saatavuusrajoitukset kiilaavat kirkkaasti ohi tehokkuudellaan (2). Lisäksi valistaminen rahapelaamisen riskeistä tulisi aloittaa jo ennen rahapelaamisen aloittamista.

Samat asiat toi SNUS19-konferenssissa vakuuttavasti esiin myös Samantha Thomas (3). Hänen mukaansa vastuutonta ja vaarallista on rahapelaamisen normalisoituminen ja arkipäiväistyminen. Juuri se, mitä Suomessa on tapahtunut. Kun rahapelaamista pidetään sosiaalisesti ja kulttuurisesti harmittomana ja hyväksyttävänä ajanvietteenä, johon kansalaisia kannustetaan, jota aktiivisesti markkinoidaan ja joka on jatkuvasti tarjolla ja saatavilla ihmisten arjessa.

Vastuullinen pelitoiminta olisi päinvastaista. Samantha Thomas käyttää esimerkkinä tupakkaa. Kansanterveystyö ja rajoitukset, joita on tehty tupakoinnin vähentämiseksi ja osoittautuneet menestyksekkääksi, pitäisi toteuttaa myös rahapelaamisen suhteen. Tehokas ikärajavalvonta, hyvin valvotut myyntipaikat, markkinointikielto, varoitustekstit sekä haitoista ja riskeistä tiedottaminen ovat vastuullisen pelaamisen aitoja työvälineitä. Rahapelaaminen tulisi palauttaa negatiiviseen lähtökuoppaansa: kartettaviin, ihmisen terveyttä vaarantavien aktiviteettien paarialuokkaan.

Kytkös Veikkauksen, politiikkojen ja edunsaajien välillä katkaistava

Tarvitaan asennemuutosta, rajoituksia rahapelien markkinointiin, sijoitteluun ja ennen kaikkea rahapeliyhtiöiden selkeää erottamista poliittisesta päätöksenteosta, siihen liittyvästä edunsaajaverkostosta, tutkimuksesta ja tiedottamisesta (2).
Tässä itketti kunnolla. Kun taas kerran tiedosti, kuinka Veikkaus on syöpäkasvaimen tavoin levittäytynyt kaikkialle yhteiskuntaan ja kuinka koko kolmas sektori ja poliitikot levittelevät sille punaista mattoa.

Jopa mielenterveysjärjestöt ja ongelmapelaajia auttavat yhteisöt ovat linkittyneet Veikkaukseen ja sen muihin edunsaajiin kuin pikkulintu pesueeseen. Emoa ja muita poikasia ei passaa suututtaa raakkumalla liian kovaa. Vaikka kyseenalaistamalla Veikkauksen yksinoikeutusta tai alkamalla julkisesti kovaan ääneen kannattamaan parhaillaan kynnissä olevaa Rahapelikoneet poistettava kaupoista -kansalaisaloitetta. Tulot kun pienenisivät, jos pelikoneet katoaisivat marketeista.

Kytkös Veikkauksen ja kansalaisjärjestöjen väillä on katkaistava. Tepsivä lääke olisi Veikkauksen tuottojen ohjaaminen valtion budjettiin, josta ne jaettaisiin normaalin budjettimenettelyn mukaisesti yleishyödyllisille toimijoille. Se olisi todellista vastuullisuutta. Ja vapauttaisi kansalaisjärjestöt Veikkauksen orjuudesta. Nykyjärjestelmässä kansalaistoiminta on vääristynyt valtion alakonttoriksi, jota rahoittavat rahapelaajat tappiollaan. Tai kuten Ajatuspaja Libera julkaisussaan kirjoittaa: ”Kansalaistoiminta on ajautunut julkisen sektorin kultaisiin kahleisiin.”

Vastuuton mainonta ja vastuuton tuottotavoite

Mediakin on riippuvuussuhteessa Veikkaukseen – siltä saamien 60 miljoonan markkinointitulojen kautta. Siksi vain muutamat rohkeat toimittajat ovat nostaneet esiin Veikkauksen kaksinaamaisuuden ja vastuuttomuuden. 
Veikkaus ei myöskään saisi lainkaan markkinoida ns. punaisia pelejä, mutta käytännössä tekee sitä jatkuvasti. Arpajaislaissa kun on vuotava aukko. Sen mukaan Veikkauksella on oikeus antaa punaisista peleistä pelikohdeinformaatiota. Käytännössä kyse on puhtaasta markkinoinnista.

Vastuuttomuutta huutaa myös se, että Veikkauksella on tuottotavoite. Sellainen on myös jokaisella Veikkauksen peliautomaatilla – niillä koukuttavimmilla pelituotteilla. Se on räikeässä ristiriidassa Veikkauksen lakisääteisen tehtävän kanssa, joka on – tai jonka pitäisi olla – pelihaittojen ehkäiseminen ja vähentäminen.

Veikkauksen onnistumista pitäisi siis lain mukaan mitata tuoton vähenemisen perusteella. Mitä pienemmät tuotot, sen paremmin Veikkaus on ehkäissyt ja vähentänyt pelaamista. Mitä harvemmin, mitä harvempia pelejä ja mitä pienemmillä panoksilla suomalaisten pelaavat, sitä paremmin Veikkaus on saavuttanut tavoitteensa.

Jos koko homma kummastuttaa ristiriitaisuudellaan, älä ole huolissasi. Vika ei löydy lukijan päästä vaan arpajaislaista, jolla Veikkauksen yksinoikeus rahapelien järjestäjäksi junailtiin EU-lakien läpäiseväksi. Laki on torso, laadittu rikottavaksi. Jo alakoulun matematiikalla ymmärtää, että tuoton tahkoaminen samassa yhtälössä peliahaittojen ehkäiseminen ja vähentämisen kanssa on mahdotonta.

Jollemme me kansalaiset herää ja aktivoidu,  Veikkaus saa jatkaa vastuuttomuuttaan  – ilonpitoa rahapelaajien tappioilla.
 
SNSUS2019 puhujat:

1. David Hodgins, FT, kliinisen psykologian professori Calgaryn yliopistosta
2. Pekka Sulkunen, sosiologian emeritusprofessori Helsingin yliopistosta
3. Samantha Thomas, tohtori, kansanterveyden dosentti Deakinin yliopistosta
4. Mark Griffiths, toiminnallisiin riippuvuuksiin erikoistunut psykologian professori Nottinghamin Trentin yliopistosta

 
 
LISÄLÄHTEET:

Sulkunen, P, Babor, T. F, Egerer, M,  Hellman, M, Livinsgstone, C,  Marionneau, V, Nikkinen, J, Room, R, Örnberg, J. 2019. Setting limits : gambling, science and public policy. Oxford University Press.

https://www.responsiblegambling.org/docs/default-source/Discovery-2017/disc2017-draw-the-line-low-risk-guidelines-david_hodgins.pdf?sfvrsn=2

​https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30202889

https://www.libera.fi/julkaisut/raportit/kultaiset-kahleet/
​​​

​Tunnetussa hölmöläistarinassa hölmöläisten peitto oli liian lyhyt. Jalat jäivät peiton ulkopuolelle. Hölmöläiset keksivät vissin keinon pidentää peittoa. He leikkasivat siitä palan pois yläpäästä ja ompelivat sen alapäähän.
Tämä tarina muistuttaa kovin hölmöläisten tarinaa. Ainut ero on, että tämän tarinan päähenkilöt olivat hölmöyden lisäksi äärettömän ovelia.
​
Olipa kerran köyhä valtakunta, jossa asui laman ja sotien runtelema köyhä kansa. Sen vallanpitäjät laskivat lantteja verokirstun pohjalta ja totesivat niiden riittävän juuri ja juuri kansan ruokkimiseen ja asuttamiseen ahtaisiin kortteereihin, ei muuhun. Aikansa päätä puuhun hakattuaan he keksivät mielestään loistavan tavan kerätä lisää rahaa valtion kirstuun. Koukutetaan kansa oopiumin kaltaisiin rahapeleihin ja kääritään niistä syntynyt voitto valtiolle – kunhan ensin olemme ottaneet päältä omamme.

Mutta miten peitettäisiin se, että peleihin saattoi koukuttua? Ja miten muuttaa viisaan kansan käsitys siitä, että vain ruhtinailla on varaa pelata? Likainen raha olisi jotenkin pestävä puhtaaksi.

Johtajat päättivät yhdessä tuumin ovelien tukijoittensa kanssa alkaa kiillottaa uhkapelaamisen mainetta rikkaiden syntisestä ja paheksuttavasta harrastuksesta hyväksyttäväksi ja harmittomaksi koko kansan huviksi.
Oli saatava kansa uskomaan, että pelaaminen olisi vaaratonta ja hyödyttäisi koko kansakuntaa. Ja kun kansa olisi pelikoukussa, niin poloiset ryysyläiset kyllä pysyisivät hyvillä mielin haaveillessaan satumaisesta rikastumisesta ilman työnteon vaivaa ja valtio saisi omansa, he hykertelivät. Ei ne häviöitään osaisi laskea.

Aikansa päät puhki puntaroituaan johtajat ja muut katalanaamat löysivät ratkaisun. Hoidetaan rahanpesu niin, että ohjataan rahat osin takaisin kansalle. Tuetaan rahapelaajin häviöillä kansalaistoimintaa, kansalaisjärjestöjä, urheilua ja kulttuuria. Taiteilijat ja tieteilijät mukaan luettuina. Ne tarkkasilmäiset haukat on syytä pitää tyytyväisinä. Ja asetetaan lapset ja nuoret etusijalle. Annetaan ropo myös sairaille ja heikko-osaisille, kurjalistolle, vankilasta vapautuneille, jakomielitautisille ja muille päähän potkituille.
Eikös se niin ole, he nauroivat partaansa, että tarkoitus pyhittää keinot. Valtio hallitsee kohta rahapeli-imperiumilla kaikkia kansalaisiaan. Kansanterveydelle, joku vitsaili. Yhteiseen hyvään, ilveili toinen.

Rahapelien toimeenpanijoiksi perustettiin Keikkaus Oy, Avustus-automaattiyhdistys ja Hepo ry. Kaikkien järjestöjen jokaiseen esitteeseen alettiin painaa pelinjärjestäjän teksti, kuten ”Tuettu Keikkaus Oy:n tuotoilla”. Joku omatunnon omaava ehdotti, että kirjoitettaisiin kuitenkin totuus ”Tuettu rahapelaajien häviöillä”. Hänet erotettiin välittömästi. Suunsulkijana vuoden palkka bonuksineen. Julkisuuteen ilmoitettiin: osapuolet ovat sopineet, etteivät he kommentoi asiaa julkisesti.

Keikkauksen tehtävä oli koukuttaa kansa urheiluvedonlyöntipeleihin ja soluttautua kaikkialle urheilumaailmaan. Menestynyt urheilija, joka ei suostunut tekemään yhteistyötä Keikkauksen kanssa, joutui pian vaihtamaan ammattinsa.

Avustus-automaattiyhdistyksestä rakennettiin rahanryöstäjä, jonka rahastusautomaatteja sijoitettiin ensin ravitsemusliikkeisiin – humala todettiin tepsiväksi pelihimoa ruokkivaksi sumutilaksi - sitten jokaiseen kauppaan, kioskiin ja huoltoasemalle. Avustus-automaattiyhdistys maksoi kauppiaille rahapelirosvoista aimoprvovikat.
Automaateista lantteja kärrättiin rekkalasteittain päättäjien kautta kierrätettynä sosiaali- ja terveysjärjestöille sekä rakentamiseen, lomailuun ja hankkeisiin, mitä ikinä kenenkin järjestöpomon mieleen juolahti.

Hepo ry oli hevoshulluja varten. Pitihän hevostenkin saada kilpailla. Jos ei muuten, niin raipan avulla.

Vuodet ja vuosikymmenet vierivät. Päättäjät, Keikkauksen, Avustus-automaattiyhdistyksen ja Hepon johtajat rikastuivat rikastumistaan. Palkkioita ja lahjoja jaeltiin auliisti myös urheilijoille ja järjestöjen johdolle, omille kamuille, puoluetovereille. Virallisesti kumppaneille. Eihän tämä ilman kamuja onnistuisi – kansan kusetus, rahapelaajien rahastus. Ja niinhän se on, että kun aikansa jotain itselleen toistaa, ja muutkin samaa päivittäin hokevat, niin siihen alkaa uskoa. Yhteistä hyväähän tässä. Suomalainen voittaa aina.

Kaalimaan vartijana myhäili pukki. Keikkauksen myöntämillä rahoilla avustettiin haamu-urheiluseuroja. Niiden toiminta ei ollut koskaan alkanut tai oli päättynyt Lasse Virénin juoksuun. Avustus-automaattiyhdistyksen rahoilla käytiin vaaleja, kymmeniä miljoonia menetettiin riskirakentamisprojekteissa ja miljoonia vain yksinkertaisesti katosi. Yllättikö se jotakuta?

Jotkut harvat yrittivät väliin huutaa, että eihän tämä ole oikein. Tämä on kansan piiloverotusta. Tämä on korruptiota. Kansan johtajista samaa mieltä oli vain eräs entinen ministeri, joka syöpädiagnoosin saatuaan ennen kuolemaansa katui tekojaan.

Muuan eläkeläisnainen kertoi menettäneensä asuntonsa kauppamatkoilla pelatessa. Oletpa tyhmä, muut totesivat. Tuo muuan uskoi ja hyppäsi Linnanmäen maailmanpyörästä. Eihän rahapeleihin voinut koukuttua, eihän.
Seuraavana päivänä lehdessä luki. Eläkeläisnainen hyppäsi maailmanpyörästä alas. Hän kärsi masennuksesta. Hän oli saapunut Linnanmäelle yksin.

Järjestöt ja säätiöt paisuivat paisumistaan. Niiden johtajat alamaisineen muodostivat suunnattoman monimutkaisen ja hierakkisen rihmaston, una famiglian, jolle ei pelkästään saneltu, vaan joka saneli. Säätiöt ja järjestöt janosivat lisää rahaa, lisää rahaa Sulkaveikoille, MöröMareille, Löhölomat ry:lle, kuorosäätiölle, kanakopeille, kissanviiksille, Poistetut kitarisat -yhdistykselle.

Maan isätkin murehtivat. Kirstun pohja irvisti taas tyhjyyttään. Mitä sitten, vaikka kuuluimme nyt maailman rikkaimpien valtioiden top 30:een. Vanhukset hukkuvat märkiin vaippoihinsa ja päiväkodissa yksi hoitaja syöttää, juottaa ja pukee kolmekymmentä taaperoa puolessa tunnissa. Kouluissakaan ei enää ollut varaa opettaa. Oppilaat tarkkailivat koulupäivien aikana itsenäisesti erilaisia ilmiöitä. Mihin ihmeeseen ne rahat kuluivat, kansa ihmetteli.

Piiloverojärjestelmää on tehostettava, maan isät päättivät. Kansa on saatava pelaamaan enemmän.

Mutkia matkaan toi Euroopan unioni. Vintiöt olivat siellä päättäneet, että Suomen rahapelijärjestelmä oli EU-lakien vastainen. Rahapeliala olisi avattava vapaalle kilpailulle. Jo nyt valveutuneimmat pelaajat olivat siirtyneet ulkomaisille nettikasinoille, joissa pelien palautusprosentit olivat huikeasti suurempia. Siinä ei kansanterveysasiat painaneet.

Päättäjät hätääntyivät. Kävivät pissalla kerran tunnissa. Säätiömiehet ja yhdistysnaiset perustivat itkuvirsikuoron, joka keikkaili päivittäin päättäjien pääkallopaikoilla, eduskunnassa ja ministeriöissä. Joka laulannan kertosäe kuului: ”Edunsaajien rahoitus on turvattava. Rahapelaajien on se maksettava.”
Hirvitys ja kauhistus, jos rahapelaajien häviöt valuisivat ahneiden ulkomaalaisten rahapeliyhtiöiden laariin.

Ovelimman otsalamppu välähti. Kehitetään EU:lle uskottava tarina, että ehkäisemme ja vähennämme monopolilla pelihaittoja. Että autamme niitä reppanoita, mitä ne nyt olivat – rahapeliriippuvaisia, täydensi lukenein.
Esitetään EU:lle, että monopoli ehkäisee pelihaittoja tehokkaammin kuin toisensa kanssa kilpailevat kansainväliset peliyhtiöt. Sitähän me ei voida kertoa, että rahapelaaminen on meidän kakkosverojärjestelmä, kun se ei menisi läpi. Kirjoitetaan, että kolmannen sektorin rahoitus on vain monopolin suotuisa liitännäisseuraus. Ja yhdistetään peliyhteisöt yhdeksi. Olkoon nimi Oy Keikkaus Ab. Ja miltä kuulostaisi termi vastuullinen pelaaminen. Tai pelaa maltilla, ulvoi uuden monopolin iskulausenikkari.

Joku tohtorismies ehätti sanomaan, että eikö olisi eettisesti kestävämpää rahoittaa kolmatta sektoria jollain oikeudenmukaisella tavalla. Että eivätkö rahapeliongelmaisten pelihaitat maksa kohta yhteiskunnalle enemmän kuin heidän tuottamansa tulot kolmannelle sektorille.  Ja että kyllähän lisenssijärjestelmällä saataisiin samat asiat aikaseksi.
Hänet erotettiin välittömästi. Suunsulkijana vuoden palkka bonuksineen. Julkisuuteen ilmoitettiin: osapuolet ovat sopineet, etteivät he kommentoi asiaa julkisesti.

Keikkaus-monopolin läpiviemiseksi rustattiin uudet lait asetuksineen. Lakiin kirjattiin: yhtiön tehtävänä on harjoittaa rahapelitoimintaa siten, että pelaamisesta aiheutuvia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja ehkäistään ja vähennetään.

Rahapeliongelmaisten määrä valtakunnassa kasvoi kasvamaistaan. Heidän rahoillaan elävät ja heistä hyötyvät hieroivat käsiään. Mediatalot rypivät Keikkauksen mainosrahoissa. Pikavippibisnes kukoisti kukoistamistaan - perehtyneimmät eivät enää ihmetelleet, miksi. Eivät myöskään, että mikseivät päättäjät laittaneet pikavippifirmoja kuriin.

Koitti päivä, jolloin peliongelmaiset tuottivat jo puolet Keikkauksen tuotoista. Heitä oli yli 120 000. Läheiset mukaan luettuna pelikärsimykset koskettivat miltei miljoonaa kansalaista.

Peliongelmaisista voi lukea lehdistä.

Sekavassa mielentilassa ollut mies hajotti pelikoneita Itäkeskuksen pelisalissa ja uhkaili vartijoita. Hänet toimitettiin viranomaishuostaan.

Mies tappoi vaimonsa, kaksi lastaan ja itsensä. Perhe eli tavallista keskiluokkaista elämää. Naapurit kuvailevat perheenjäseniä kohteliaiksi ja mukaviksi ihmisiksi. Tapaus järkytti koko asuma-aluetta. Perhesurman syyksi paljastuivat taloudelliset vaikeudet.

Toistuvasti ilman kenkiä kouluun saapuneista sisaruksista on tehty lastensuojeluilmoitus. Kengättömyyden taustalla on ollut vanhempien liiallinen rahapelaaminen.

Pahoin paleltuneen koiran omistaja ilmoittautui poliisille. Hän oli omien sanojensa mukaan unohtanut koiran pihalle pelatessaan R-kioskilla.

Pankkivirkailijana toiminut nainen kavalsi pankin asiakkaiden henkilötietojen avulla yli miljoona euroa. Oikeus tuomitsi naiselle kolme vuotta vankeutta. Motiivina oli vaikea rahapeliriippuvuus.

Ongelmapelaajat läheisineen työllistävät Kelaa, terveysasemia, psykiatrisia sairaaloita, sairaaloiden päivystyksiä, psykoterapeutteja, sosiaalitoimistoja, oikeusaputoimistoa, velkaneuvontapalveluita, ulosottoa, lastensuojelua, luototuspalveluja, poliisia, vankiloita, tuomioistuimia sekä pelaajien omilla rahoillaan kustantamia kolmannen sektorin toimijoita. Heidän aiheuttamansa kulut yhteiskunnalle ylittävät heidän tuottamansa tuotot.

Vaikka pelaamisen olisi lopettanut, velkahelvetti ja tuen tarve jatkuu 15 vuotta.

Rahapeliriippuvuus on Suomen päättäjien ja edunsaajien mielestä ainut psyykkinen sairaus, johon ympäristötekijöillä, kuten rahapelikoneiden tiheällä sijoittelulla ja rahapelien runsaalla markkinoinnilla, ei ole vaikutusta. Siihen sairastuminen on vain ihmisen omaa syytä. Rahapelitutkimusten epämieluisat tulokset ovat kaiken maailman dosenttien spekulaatioita.

Hölmöläiset ihastelivat peittoaan. Yläpäätä paleli. Se oli kuitenkin hyvä asia. Pää ja sydän on syytä pitää kylmänä, ettei näe millaista kärsimystä rahapelaaminen kansalle aiheuttaa.

Jos sinulla tai läheiselläsi on rahapeliongelma, hakekaa apua. Vakavastakin rahapeliriippuvuudesta on mahdollista toipua. Rahapeliriippuvuus ei ole koskaan vain pelaajan omaa syytä tai hölmöyttä. Se on sairaus, jonka syntyyn vaikuttavat sekä perimä että ympäristö. Hölmöjä saattavatkin olla muut. Kenen pitäisi hävetä ja tuntea syyllisyyttä?

Kun kansalaisaloitetiimimme Jenna Mäkelä vastasi Rinkiselle otteella arpajaislaista, Rinkinen totesi: ”Muistin arpajaislain kohdan väärin. Onhan siellä se ehkäisykin. Sori."

​Rinkisen twiitti on kuin suoraan psykolgian oppikirjasta poimittu klassinen esimerkki freudilaisesta lipsahduksesta. Freudin mukaan vahingossa päästetyt sammakot eli lipahdukset ovat peräisin ihmismielen tiedostamattomasta osasta ja kertovat siitä, mitä ihminen todella ajattelee.

Uskomme sitten Freudiin tai emme, Rinkisen muistamattomuus on tulkittavissa tietämättömyydeksi Veikkauksen päätavoitteista, pelihaittojen ehkäisemisestä ja vähentämisestä. Se taas kielii täydellisestä välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta peliongelmaisia sekä heidän läheisiään kohtaan. 
Kokemattomuus ei voi olla taustalla, sillä Rinkinen on toiminut ennen Veikkausta vastuullisen pelaamisen päällikkönä RAY:ssa. Yhteensä vastuullisia vuosia hänelle on kertynyt kymmenen.

​Vastuullisen rahapelaamisen päällikön lumiukkona olo arpajaislaista, joka määrittelee hänen työnkuvansa,  ei lisää Veikkauksen uskottavuutta pelihaittojen ehkäisemisessä ja vähentämisessä.

Sikäli sympatiani suojatyöpaikan vastuullisen pelaamisen satusedille. Vaatii varmasti taituruutta päivästä toiseen esittää vastuullisuuden näytelmää, joka on yhtä tosi kuin satu kolmesta pienestä porsaasta. Lipsahduksia totuuteen sattuu.

Lähteet

Arpajaislaki ​https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20011047

Kansalaisaloitteen "Rahapeliautomaatit poistettava kaupoista" innostamana ensimmäinen blogini koskee rahapelikoneiden vaikutusta lapsiin ja nuoriin.

Pelikoneet kuuluvat ”kaupan kalustoon”

Moni vanhempi ei miellä kauppojen rahapelikoneita riskiksi lapsille ja nuorille. Mokomat härpättimet kun ovat olleet marketeissa miltei ajanlaskun alusta saakka. Kuuluvat kalustoon kuten kassakone ja pullonpalautusautomaatit. Tuskin niitä ei-pelaava kansalainen edes huomaa. Mutta lapset huomaavat.

​Lasten aivot ovat vasta kehittymässä ja kiinnittyvät luontaisesti kaikkiin ärsykkeisiin, jotka hiukkasenkin poikkeavat tavanomaisesta.
​
Jo vastasyntyneiden aivot rekisteröivät voimakkaat värit, liikkeen ja erikoiset äänet. Juuri ne elementit, joita pelikoneisiin on sisään rakennettu. Koukuttamaan, ohittamaan otsalohkon harkinta- ja suunnittelusolut.
 
Mallioppiminen ja rahapelikoneet

Paitsi että lasten ja nuorten tarkkaavaisuus kiinnittyy luontaisesti tavanomaisesta poikkeaviin ärsykkeisiin, he myös oppivat ja omaksuvat käyttäytymistapoja vettä imevän pesusienen lailla. Eikä toiminnon oppiminen vaadi sen tekemistä. Pelkkä näkeminen riittää. Kun pikkupoika näkee isän pesevän autoa, hän on kohta pesemässä omaa pikkuautoaan. Kun televisiossa joku lyö toista, niin hiekkalaatikollakin lapio osuu herkemmin toisen lättyyn. Tätä kutsutaan mallioppimiseksi ja sen äkkäsi 60-luvulla yksi maailman arvostetuimmista psykologeista, Albert Bandura tutkimuksissaan.
 
Lapset oppivat tarkkailemalla. Sosiaaliset, arkiset toimintaympäristöt kuten koti, koulu ja muu ympäristö – kauppojen rahapelikoneineen – ovat mallioppimisessa keskeisessä roolissa. (1)
​
Eikä vanhemman tarvitse itse pelata. Monessa tapauksessa riittää että, lapset näkevät muiden viihtyvän pelikoneilla hiplailemassa nuppeja ja nappeja. Lasten kuuloaivokuorta taas kutkuttelevat ääniefektit ja kolikoiden kilinä, näköaivokuorta neonvaloshow.
 
Tietenkään kaikki, jotka ovat lapsena altistuneet kauppojen rahapelikoneille, eivät ryhdy itse aikuisina pelaamaan. Vuonna 2015 suoritetun tutkimuksen mukaan 41 % miehistä ja 18 % naisista oli pelannut fyysisillä rahapeliautomaateilla (2). Mallioppimista vahvistaa vanhemman tai muun läheisen ihmisen esimerkki ja yleiset rahapelaamiseen liittyvät myönteiset asenteet, rahapelivoittojen ja voittajien glorifiointi sekä rahapelaamisen pitäminen normaalina ja jopa toivottavana. (3)

Kauppojen henkilökunta pelipoliisina

Onneksi lapset eivät kuitenkaan pääse pelaamaan kauppojen rahapelikoneille, saattaa moni äiti tai isä huokaista. Ihan riittävästi on oltu kotona tukkanuottasilla jälkikasvun digipelaamisen suhteen. Väännetty pelaamisen aika- ja ikärajoista, pelien väkivaltaisuudesta ja unta häiritsevistä pelottavista pelihahmoista. Kännykkäkin on välillä jouduttu takavarikoimaan.
 
Eipä kuitenkaan tuudittauduta hyväuskoisuuteen. Vaikka rahapelaaminen on alaikäisiltä Suomessa kielletty, vuonna 2017 Helsingissä tehdyistä Pakka-ostokokeista selvisi, että 88 % nuorista pääsi pelaamaan rahapelejä kaupoissa ja kioskeissa ilman ikärajatarkistusta (4). Vuonna 2015 alaikäisistä 37 % ilmoitti pelanneensa rahapelejä (2).
Lähes olemattomasta valvonnasta huolimatta tiettävästi yksikään kauppa tai kioski ei ole koskaan menettänyt lupaansa pitää tiloissaan rahapelikoneita.
On ymmärrettävää, etteivät kauppiaat hihku intoa valvoa kultakaivoksiaan. Jokainen pelikone kun tuottaa kauppiaalle keskimäärin 2 700 euroa kuukaudessa.
Yhtä ymmärrettävää on, ettei kauppojen henkilökunnalla riitä valvovia silmiä kaikkialle. 

​Kaupan henkilökunnan tehtävä on palvella asiakkaita, ei toimia pelipoliisina. Kauppojen henkilökunta on velvoitettu tehtävään, joka ei heille millään lailla kuuluisi.
​

Lähteet  

1. Berger, K.S. (2015). The developing person through the life span, 9. painos. Worth Publishers. New York.
 
2.  Salonen A, Raisamo S. Suomalaisten rahapelaaminen 2015 - Rahapelaaminen, rahapeliongelmat ja rahapelaamiseen liittyvät asenteet ja mielipiteet 15-74-vuotiailla. 2015(2015_016).
 
3. Kiianmaa, K. (2015). Rahapeliongelman moninaiset piirteet. Teoksessa: H. Alho,
P. Heinälä, K. Kiianmaa, T. Lahti & A. Murto (toim.) Rahapeliriippuvuus.
Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
 
4. Helsingin kaupungin Pakka-ostokokeet (2017). Luettavissa:
https://www.sttinfo.fi/tiedote/ostokokeiden-tulokset-alkoholin-osalta-parantuneet-rahapelien-osalta-tulokset-ovat-ennallaan?publisherId=60590302&releaseId=65768798
 
5.  Lambert, K.G. & Kinsley, C.H. (2011). Clinical neuroscience: Psychopathology and the brain. Second Edition. Oxford University Press.
 
6. Rossow I, Hansen MB, Storvoll EE. Changes in youth gambling after the removal of slot machines in Norway. Nordic Studies on Alcohol and Drugs. 2013;30(4):317-30.
 
7. Cantell M, Castrén S, Fabritius J, Järvinen-Tassopoulos J, Keinänen J, Kesänen M, et al. Suomalaisen rahapelaamisen tilannekatsaus 2017. 2018(2017_316).
 ​